Auto News Vuosisadan naiset on näyttelijävetoista ja hyvin kirjoitettua amerikkalaista draamaa

Draama

Vuosisadan naiset (20th Century Women), ohjaus Mike Mills, pääosissa Annette Bening, Greta Gerwig, Elle Fanning, Billy Crudup. Kesto 119 min. ★★★★

Vuosisadan naiset on kunnianosoitus ohjaajan äidille ja sisarille, jotka kasvattivat hänet, yhdysvaltalainen ohjaaja Mike Mills (s. 1966) on sanonut.

Omaelämäkerrallisuus ei ole uutta Millsin elokuvissa. Hänen edellinen ohjaustyönsä Beginners (2010) käsitteli ohjaajan isää, joka tunnustautui homoksi vasta iäkkäänä leskimiehenä.

Veteraaninäyttelijä Christopher Plummer sai 2011 parhaan miessivuosasuorituksen Oscarin roolityöstä, joka pohjautui Millsin isään.

Plummerin Oscarista huolimatta Beginnersia tai Millsin sitä edellistä ohjaustyötä Thumbsucker (2005) ei meillä otettu valkokangaslevitykseen. Hyvä sentään, että Vuosisadan naiset on tuotu, sillä se on mainio osoitus Millsin lahjakkuudesta.

Eletään Etelä-Kaliforniassa 1979. 15-vuotias Jamie (Lucas Jade Zuman) asuu eronneen graafikkoäitinsä Dorothean (Annette Bening) kera ränsistyvässä talossa kahden alivuokralaisen, parikymppisen valokuvaaja Abbien (Greta Gerwig) ja ikihippi Williamin (Billy Crudup) kanssa.

Jamien paras kaveri (ja ihastuksen kohde) on hänen lapsuudenystävänsä, 17-vuotias Julie (Elle Fanning). Levoton Julie käy jatkuvasti nukkumassa yönsä Jamien vuoteessa, mutta ei suostu seksiin tämän kanssa läheiseen ystävyyteen vedoten.

Kun Dorotheasta alkaa tuntua, että hän on neuvoton murrosikäisen poikansa suhteen, hän pyytää Abbien ja Julien apua Jamien kasvattamisessa.

Siitä seuraa kiehtova, hauska ja vähän kipeäkin erilaisten odotusten, luonteiden, elämäntilanteiden ja yllätysten kavalkadi, jota käsikirjoittaja-ohjaaja Mills pyörittää taitavasti ja tarinan sisäisen jännitteen säilyttäen.

Elokuva perustuu siis Millsin omiin kokemuksiin, ja Dorothea-hahmo on tiettävästi hyvin lähellä hänen äitiään.

Paikoin tarinankerronnasta tulevat mieleen myös John Irvingin romaanit. Niissäkin erilaiset perheet ja perheiden kaltaiset ihmisryhmät ovat keskiössä, ja henkilöt kommentoivat myös sitä, mitä heille myöhemmin tapahtui.

Vuosisadan naisissa Dorothea kertoo jopa oman kuolemansa 20 vuotta tapahtumien jälkeen.

Musiikki on tärkeässä osassa, ja kun eletään vuotta 1979, se on enimmäkseen punkia. Joukkoon heitetään muutamia Dorothean rakastamia swing-kappaleita.

Henkilöistä muodostuu kiinnostavia, rosoisia henkilökuvia, ja kaikki näyttelijät tekevät hienoa työtä. Etenkin Bening tuntuu todella sisäistäneen rempseän, mutta sisältä epävarman Dorothean hahmon.

Vuosisadan naiset edustaa ­sellaista sävykästä, arkeen ­pureutuvaa, näyttelijävetoista ja hyvin käsikirjoitettua amerikkalaista draamaa, jota etenkin 1970-luvulla tehtiin paljon.

Samaa lajiahan edustaa myös viime viikolla Suomen ensi-iltansa saanut, parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscarilla juuri palkittu Kenneth Lonerganin elokuva Manchester by the Sea.