Auto News Ranskan poliisi teki kotietsinnän presidenttiehdokas Fillonin kotiin

Ranskan poliisi teki torstaina kotietsinnän keskustaoikeistolaisen presidenttiehdokkaan François Fillonin kotiin Pariisissa.

Fillonia tutkitaan julkisten varojen väärinkäytöstä. Hänen epäillään palkanneen kansanedustajana vaimonsa avustajakseen ilman, että tämä kuitenkaan olisi todellisuudessa juuri tehnyt töitä.

62-vuotias Fillon vahvisti keskiviikkona, että hänet on kutsuttu syyttäjäviranomaisten kuultavaksi syytteiden nostamista varten.

Poliisi tutki Fillonin kodin torstaina sillä välin kun tämä vieraili viinintuottajien luona Etelä-Ranskassa osana kampanjaansa.

Samaan aikaan paine rikostutkinnan ryvettämää Fillonia kohtaan kasvaa tämän oman puolueen sisällä.

Hänen kilpakumppaninsa esivaaleissa, 71-vuotias Alain Juppé, sanoi Le Parisien -lehdelle olevansa valmis ryhtymään puolueen ehdokkaaksi, jos Fillon joutuu vetäytymään.

Osa keskustaoikeistolaisen Tasavaltalaiset-puolueen väestä on toivonut, että esivaaleissa toiseksi jäänyt Juppé asettuisi tämän tilalle ehdokkaaksi.

Entinen pääministeri ja Fillonin puoluetoveri Dominique de Villepin syytti tämän syöksevän oikeiston mukanaan kuiluun pitäessään itsepintaisesti kiinni ehdokkuudesta.

Fillon itse syytti keskiviikkona lehdistötilaisuudessa rikostutkintaa poliittiseksi ajojahdiksi ja vannoi jatkavansa presidenttikampanjaansa.

Ranskan presidentinvaaleihin on enää kaksi kuukautta aikaa. Kaksivaiheiset vaalit käydään huhti–toukokuussa.