Auto News ”Puhukaa suomea, saatana!” – Lukijat kertovat kokemuksiaan häirinnästä Helsingin joukkoliikenne­välineissä

Julkiset kulkuvälineet ovat yksi yleisimmistä paikoista joutua häirityksi tai suoranaisen vihapuheen kohteeksi, todettiin oikeusministeriön vihapuheselvityksessä muutama vuosi sitten. Helsingin Sanomat kertoi tällä viikolla helsinkiläisen Michaela Mouan kokemasta rasismista joukkoliikennevälineissä.

Juttu herätti muitakin häirintää ja rasismia kokeneita kertomaan omista kokemuksistaan.

Moni oli kokenut ulkonäköönsä tai vieraaseen kieleen liittyvää rasismia liikkuessaan kaupungilla.

”Minulla on kolme pientä lasta ja kaikilla sama nigerialainen isä. Itse olen suomalainen. Lapset ovat 2–7-vuotiaita. Matkustimme HSL:n bussilla kohti keskustaa ja hyppäsimme Sörnäisissä pois. Samasta bussista hyppäsi myös nuori vaaleaihoinen nainen, joka oli liikuntarajoitteinen. Hän yritti kävellä selkeästi lastenrattaiden eteen ja katsoi meitä tiukasti ja murisi isoon ääneen.

Pysähdyin lasteni kanssa ja yritin koukata reunaan, mutta hän tuli aina eteemme, murisi ja katsoi vihaisesti. En osannut reagoida muutoin kuin pysähtyä ja odottaa, että hän jatkoi viimein matkaansa. Tämä tapahtui lähiaikoina. Huomaan, että erilaiset ihmiset osoittavat osoittavat hyvin suoraan paheksuntaa vaikka kukaan heistä ei tiedä eikä tunne näitä lapsia. Se on surullista”, kirjoitti Favor.

Kanadassa nykyisin vaimonsa kanssa asuva suomalaismies kertoi useita kertoja kokeneensa Helsingissä häirintää englannin kielen takia.

”Olimme bussimatkalla Helsingin keskustasta ystävämme luokse Pohjois-Haagan suuntaan jokunen vuosi sitten, kun nuoren ja aivan ’tavallisen’ menestyvän näköisen pariskunnan mies mulkoili meitä useaan otteeseen. Olimme heistä parin penkkirivin päässä ja keskustelimme keskenämme englanniksi. Poisjäädessään mies vilautti meille, ’amerikkalaisille’ kuten hän mutisi, keskisormeaan.

Toinen mielessäni oleva tapahtuma on kadulta Kalliosta, jossa kävelimme australialaisen ystäväpariskuntamme kanssa. Vaimoni ja ystäväpariskuntamme rouva kävelivät meidän miesten edellä keskustellen englanniksi. Humalaisten, jo vanhempien suomalaisten miesten joukko baarin edustalla ryhtyi huutamaan heille: ’puhukaa suomea, saatana’ ja totesivat perään, että ’nää oli varmaan jotain venäläisiä.’”

Oikeusministeriön mukaan joukkoliikenteessä häiritään maahanmuuttajataustaisia tai vieraskielisiä ihmisiä useammin kuin muita vähemmistöryhmiä. Jopa puolet selvitykseen osallistuneista kaikista vähemmistöryhmien edustajista kertoi joutuneensa häiriköinnin kohteeksi julkisissa liikennevälineissä.

Nimimerkillä Acta non verba kirjoittava nainen kertoo Helsingin Sanomille pukeutuvansa muuten ”normaalisti”, mutta käyttävänsä hiukset peittävää huivia. Myös hän on kohdannut kanssamatkustajiltaan epäasiallista käytöstä.

”Töistä lähtiessäni Kampin metroasemalla kävelin suht’ lähellä raidetta mutta tarpeeksi kaukana. Vastaan tuli keski-ikäinen mies pyörätuolilla. Väistin raiteen suuntaan, mutta hän kiilasi pyörätuolillaan suoraan minua päin yrittäen tuupata raiteille. Samalla hän haistatti: ’vitun ählämi, painu sinne mistä oot tullukin.’

Bussissa tulee päivittäin haistattelua, ei istuta viereen tai, jos istun viereen, niin eleillä tehdään selväksi, että ’siirry vittuun’.

Kerran töistä lähtiessäni oli bussi täynnä. Etupenkillä nainen istui käytäväpaikalla ja ikkunapaikka oli vapaa. Kohteliaasti sanoin, että anteeksi, mutta mahtuuko tuohon istumaan. Nainen siirsi näennäisesti jalkojaan, että olisi pitänyt kammeta hänen jalkojensa yli (polvivikaisena). Sanoin kohteliaasti, että anteeksi, mutta en pysty kiipeämään teidän jalkojenne yli. Tämän jälkeen madame pomppasi pystyyn kuin salama, pyyhkäisi takaovelle odottamaan ja sätti: ’saatanan neekeriählämi ei tommosen vieressä kukaan halua istua. Vittuako tuut tähän bussiin menisit töihin saatanan ählämi” ja niin edelleen. En jaksanut edes kuunnella.’”

Ahdistavassa tilanteessa nainen kertoo kaivanneensa tukea muilta matkustajilta.

”Puolustiko kukaan? Ei kukaan. Ei edes kuljettaja, vaikka kyseessä oli etummainen paikka.”

Nimimerkki Acta non verba kertoo valinneensa islamin uskon itse teini-ikäisenä. Huivin käyttämiseen liittyvät ennakkoluulot ovat tulleet hänelle tutuksi.

”Kukaan ei ole minua tähän pakottanut, mutta totta kai minä olen ’jonkun miehen paskiaisen alistama’ (sitäkin olen kuullut). Minua on revitty hameen helmasta ja sätitty aggressiivisesti, että ’siirrä persettäsi, että siihen mahtuu’ (olin nukahtanut ikkunan viereen ja helmani oli 15 cm viereisellä penkillä).”

Naisen mukaan kokemukset ovat tehneet joukkoliikenteessä matkustamisesta epämiellyttävää. Hän kertoo välttelevänsä etenkin junia iltaisin kello 18 jälkeen ja viikonloppuisin.

Helsingin seudun liikenteen (HSL) mukaan häiriköintiä tapahtuu viikoittain, suurin osa viikonloppuiltoina, ja tapauksiin liittyy usein alkoholinkäyttö. Häirinnälle altteimpia kulkuvälineitä ovat junat ja metrot, joissa ei yleensä ole näkyvillä henkilökuntaa.

Eräs Helsingin Sanomien lukija muistuttaa, että ei-toivottua huomiota saa myös muunlaisista ulkonäöllisistä ominaisuuksista, ei vain ihonväristä tai ulkomaalaistaustasta.

”Olen ylipainoinen nainen, pituutta 168 cm ja paino alkaa nyt kahdeksikolla, mutta pahimmillaan painoin 110 kg. Ulkoinen habitukseni saa aikaan ikäviä huomautuksia, vaikka ihonvärini ei poikkea kantasuomalaisista.

Taksijonossa lapseni kanssa päiväsaikaan nuori mies: ’Kuka tuollaisenkin sian on huolinut?’

Bussissa humaltunut mies: ’Ootko sä ämmä raskaana?’

Naisporukassa seisoessani satamaterminaalissa vanhemmalla rouvalla oli asiaa: ’Hei, sä kaikkein lihavin nainen siellä!’

Tämä oma kokemukseni ei tietenkään oikeuta ketään haukkumaan ja solvaamaan toisia, tummemman ihon omaavia. Todistaa vain sen, että sivistymättömiä ja julmia sekä pelkästään ajattelemattomia ihmisiä liikkuu kanssamme”, kirjoittaa nimimerkki LK.

Myös sukupuoli altistaa häirinnälle joukkoliikenteen kulkuvälineissä.

”Helsingin joukkoliikenne on ylivoimaisesti eniten se paikka, jossa saa ’huomautuksia’ ja solvauksia osakseen. Milloin on väärän näköinen, selvästi maalainen, tyhmä ja varmasti huorakin (näille en korviani lotkauta).

Joskus tulee härskejä ehdotuksia suoraan ratikassa/junassa. En oikein ymmärrä, mistä tämä suorasukainen huomauttelu johtuu? Siitä että on yleensäkin nainen? Että on suhteellisen pitkä (176 cm)? Etten käyttäydy jotenkin ’stadilaiseen tapaan’ bussissa, ratikassa, lähijunassa? Siitä, ettei minulla ole aina työmatkoilla miestä tai muuta seuraa mukana? Onko Helsingin joukkoliikenteessä asiakkaina jokin kerrostalokyttääjien dösä- tai spårakyttääjien vastine, jolla ei ole muuta tekemistä kuin arvioida ja huomautella muiden matkustajien olemuksesta”, pohti Tampereelta säännöllisesti Helsingissä vieraileva nainen.

Suurin osa tällaisesta huutelusta jää pimentoon, sillä uhreille tulee harvoin mieleen ilmoittaa mihinkään. Tilastoissa näkyvät vain huutelua vakavammat tapaukset: sellaiset, joista ilmoitetaan eteenpäin liikennöitsijälle, poliisille tai muille viranomaisille.

HSL aloitti Ihmisoikeusliiton kanssa helmikuussa Stop! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanjan joukkoliikenteessä tapahtuvaa häirintää ja syrjintää vastaan. Osa Helsingin Sanomiin yhteyttä ottaneista henkilöistä kertoi jo puuttuneensa muiden huonoon käytökseen.

”Toivottavasti ihmiset uskaltavat mennä väliin, kun joku alkaa huudella. Minä olen mennyt ja sain juopuneen hiljaiseksi toisen naisen avulla. En epäröi tehdä sitä toistekin, jos kohdalle osuu. Olen 72-vuotias mummo Turusta enkä kuuntele mitä tahansa”, kirjoitti Pirkko Leino.