Auto News Poliisi jätti kanteen uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi

Poliisihallitus on jättänyt kanteen Pohjoismainen vastarintaliike -uusnatsijärjestön lakkauttamiseksi. Kanne käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Poliisihallitus ei kommentoi asiaa oikeudenkäynnin ollessa vireillä. Se kertoi kanteen perusteista joulukuussa.

”Katsomme Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toiminnan olevan olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja, joten kanteen nostaminen ja asian saattaminen tuomioistuimen arvioitavaksi toiminnan lakkauttamista varten on perusteltua”, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen totesi tuolloin.

Kolehmaisen mukaan väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Yhdistyslain mukaan yhdistyksen tarkoitus ei saa olla lain tai hyvien tapojen vastainen.

Poliisihallituksen mukaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen katsotaan olevan edellä mainittu aatteellisesti toimiva rekisteröimätön yhdistys.

Säännöksiä ei voida Poliisihallituksen mukaan kiertää jättämällä yhdistys rekisteröimättä, eikä yhdistykseksi tulkittava yhteenliittymä voi saada keinotekoisesti suojaa yhdistymisvapauden kautta, jos se toimii olennaisesti lain ja hyvien tapojen vastaisesti.

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamisesta alettiin keskustella viime syksynä sen jälkeen, kun uusnatsijärjestön mielenosoituksessa tapahtui pahoinpitely Helsingin Asema-aukiolla. Järjestön jäsen potkaisi ohikulkijaa, joka kaatui ja löi päänsä. Mies kuoli viikkoa myöhemmin.