Auto News Pakinoitsija Kuukautinen kysyi itseltään, kuka hän oikeastaan on – mutta sitten hän heitti sellerismoothiet vessanpönttöön

Tervetuloa mukaan Pehmeää ja karheaa -blogiini. Täällä jaan Sinun kanssasi kokemuksia matkalta, jota olen viime vuodet kulkenut. Toivon tarinani antavan Sinulla voimaa ja hyvää energiaa omalla taipaleellasi.

Muutama vuosi sitten olin ajautunut kriisiin, ja aloin tunnustella sisäisiä lukkojani.

Kysyin, onko minulla lupa itkeä. Onko minulla oikeus myöntää, kuinka uupunut olen. Saanko tehdä niitä asioita, jotka tuntuvat oikeilta. Vai onko minun toteutettava aina vain toisten odotuksia. Voiko kovan kuoren murtaa? Uskallanko? Ja uskallanko katsoa, mitä hauraan kuoren alla on?

Kysyin: kuka minä todella olen?

Löysin syvät vatsalihakseni. Uskaltauduin haaveilemaan pienen majatalon perustamisesta. Tein lumienkeleitä. Puhalsin saippuakuplia kuin lapsi.

Opin tunnistamaan haurauteni.

Kohtasin arvottomuuden tunteeni ja riittämättömyyteni ja uskalsin myöntää keskeneräisyyteni.

Energiakenttääni ja soluihini koteloituneet kielteiset tunteet lähtivät liikkeelle ja nousivat esiin kehossani. Lämpö tulvahti sekä kehon sisältä että ulkoa.

Löysin sisältäni pienen itkuisen minäni ja otin sen syliini.

Jumit aukesivat. Näin taas kevätauringon kirkkaan valon. Nauroin, kun löysin metsästä kävyn. Itkin, kun tunsin varpaissani rantahiekan huikaisevan lämmön.

Värit tulivat elämääni.

Aloin maalata, suuria kuvia, kirkkailla väreillä – en enää pelännyt värejä, en niiden voimaa.

Sitten, vähä vähältä, askel askeleelta, päätin laskea irti.

Kuiskasin hiljaa itselleni: ryhdistäydy jo, aikuinen ihminen. Lopeta herran jestas se sormivärien kanssa tuhraaminen.

Keskityin kuuntelemaan aistejani, ja kaadoin saman tien pahanmakuiset sellerismoothiet ja vihermehut vessanpönttöön, ja nakkasin perään vielä kuppikakut ja laventelit.

Katselin avoimin silmin vanhaa naistenpyörääni, jonka runkoon olin Miranolilla maalannut kukkasia, ja kannoin sen roskalavalle.

Päätin uskaltaa. Uskaltaa ottaa tärkeän askeleen. Päätin, että minulla on rohkeutta hypätä perinteiseen yhdeksästä viiteen -oravanpyörään, kunhan palkka on kohdillaan.

Lakkasin kysymästä ”kuka minä todella olen”. Näytin pankissa henkkarini ja otin perkeleen ison 20 vuoden asuntolainan. Vihdoin tulevaisuuteni piirtyi kirkkaana eteeni.

Jatkoin elämäntikapuiden kapuamista, ja polkuni johti pienen itkuisen minäni Olarin Biliaan.

Annoin itselleni luvan olla armollinen itselleni ja valitsin kunnon perhefarkun: Volvo XC90 kaikilla herkuilla ja yli 300-heppaisella koneella.

Kun jalkapohjani kosketti pehmeästi kaasupoljinta, tunsin, kuinka energia lähti liikkeelle.

kuukautinen@hs.fi