Auto News Miljoonien huijauksista epäilty Helsingin opetusviraston entinen päällikkö vapautettu

Miljoonien eurojen huijauksesta epäilty Helsingin opetusviraston entinen tietohallintopäällikkö Hannu Suoniemi on vapautettu tutkintavankeudesta. HS:n tietojen mukaan Suoniemi on päästetty vapaaksi tutkinnanjohtajan päätöksellä 24. helmikuuta.

Tapauksen tutkintaa johtaa Helsingin poliisin talousrikosyksikkö. Rikostarkastaja Ismo Siltamäki ei suostu kommentoimaan asiaa millään tavalla.

”En pysty kommentoimaan tähän asiaan tutkinnallisista syistä yhtään mitään”, Siltamäki sanoi HS:lle torstaina.

Siltamäki sanoo, että poliisi tiedottaa asiasta, kun se pystyy tutkinnan häiriintymättä niin tekemään.

HS yritti tavoittaa torstaina myös Suoniemeä kommentoimaan epäilyjä. Suoniemen opetusvirastossa käyttämän liittymän numero ei kuitenkaan ole enää käytössä.

”Olemme katkaisseet kaikki Hannu Suoniemen opetusvirastoon liittyvät viestintäyhteydet”, sanoo Helsingin opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen.

”Häntä ei ole irtisanottu tällä hetkellä, pohdimme paraikaa sitä, voiko hän jatkaa meillä”, Pohjolainen jatkaa.

HS:n tietojen mukaan myös kaksi muuta mahdollisesti tapaukseen liittyvää rikoksesta epäiltyä miestä on päästetty vapaaksi. Miehet vangittiin 14. tammikuuta epäiltynä törkeästä kätkemisrikoksesta. Epäillyt rikokset ovat oikeuden mukaan tapahtuneet tammikuun 2012 ja tammikuun 2016 välisenä aikana.

MTV uutisoi tammikuussa, että poliisi epäilee miesten olevan Suoniemen rikoskumppaneita. Miehet on vapautettu 17. helmikuuta.

Pohjolainen sanoo kuulleensa kyseisten miesten nimet, mutta hän ei tiedä, liittyvätkö he tapaukseen vai eivät.

Käräjäoikeus vangitsi Suoniemen perjantaina 13. tammikuuta epäiltynä törkeästä petoksesta sekä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Suoniemen epäillään vieneen välistä rahaa, jolla oli tarkoitus ostaa Helsingin kouluihin esimerkiksi tietokoneita ja tabletteja.

Suoniemen saama taloudellinen hyöty on poliisin epäilyn mukaan miljoonia euroja.

Suoniemi toimi tietohallintopäällikkönä 1990-luvulta viime vuoden alkuun saakka. Poliisi epäilee hänen syyllistyneen rikoksiin 2006–2016 välisenä aikana.

HS:n selvityksen perusteella Helsingin opetusvirasto on tehnyt vuosina 2006–2015 tietotekniikkaan liittyviä hankintoja yli 55 miljoonan euron edestä.

Suoniemi on osallistunut päätöksiin keskeisesti, sillä hän on päättänyt hankinnoista joko suoraan tai osallistunut hankintapäätösten valmisteluun.

HS:n tietojen mukaan poliisi epäilee opetusviraston korruptiotapauksessa rikoksista muitakin ihmisiä, jotka ovat olleet tai ovat virastossa töissä.

Myös opetusvirasto selvittää, ovatko sen työntekijät rikkoneet kaupungin ohjeita tapauksen yhteydessä. Selvitykset koskevat 5–8 opetusviraston tietohallinnossa nykyisin työskentelevää henkilöä.

”Kyse on lähinnä hankintoihin liittyvien ohjeistusten rikkomisesta. Teemme poliisin kanssa läheistä yhteistyöstä ja ilmoitamme poliisille, jos näyttää siltä, että tarvetta on”, Pohjolainen sanoo.

”Selvitämme, onko tapahtunut esimerkiksi hankintalain rikkomuksia ja onko hankintoja esimerkiksi pilkottu.”

Pohjolaisen mukaan lievistä rikkomuksista seuraa esimerkiksi kirjallinen varoitus. Suuremmat rikkeet voivat puolestaan johtaa irtisanomiseen ja ilmoitukseen poliisille, hän sanoo.

Opetusviraston johto sai tiedon Suoniemeen kohdistuneista epäilyistä marraskuun alkupuolella. Virasto sai tiedon Helsingin oikeuspalveluista, joka pyysi opetusvirastoa selvittämään tietotekniikkahankintojaan.