Auto News Maan ulkopuolisen elämän tarkoitus

Tähtitieteilijät ovat löytäneet 40 valovuoden päästä Maasta useita maankaltaisia planeettoja, joilla voisi olla valtameriä.
Niiltä voisi löytyä elämääkin.

Maassa on varauduttu.

Yhdysvaltain avaruushallintovirasto Nasa antoi kaksi vuotta sitten tuntuvan rahoituksen eräälle tutkimushankkeelle. Siinä tutkitaan, miten tieto maapallon ulkopuolisesta elämästä vaikuttaisi uskontoihin, talouteen, yhteiskuntiin ja politiikkaan meidän planeetallamme. Se onkin mielenkiintoista.

Mielenkiintoista on myös se, että
1,1 miljoonan dollarin tutkimusrahan sai kristilliseen ajatteluun pohjautuva Center of Theological Inquiry. Se ilmoittaa keskeiseksi astrobiologiaan liittyväksi kysymyksekseen: Mitä elämä ja olemassaolo tarkoittavat?

Tuloksia ei ole vielä raportoitu, mutta Maan asukkaat Yhdysvalloissa ovat aloittaneet kiistelyn siitä, oliko avaruushallinnon sopivaa antaa rahaa teologisen instituutin tutkijoille.

Toisaalta muut kuin uskonoppineet eivät ole keksineet Maankaan elämälle tarkoitusta.