Auto News Konttisen perhe on asunut puoli vuotta Siperiassa, ja juuri silloin paikalle saapuu suomalainen it-miljonääri

Eräänä kauniina talvipäivänä tänne Jakutiaan ilmestyi suomalainen Pekka Viljakainen, it-miljonääri, joka toimii myös pääministeri Dmitri Medvedevin neuvonantajana. Nykyisin hän kiertää Venäjää startup-ilosanoman matkasaarnaajana.

Viljakainen puhui Jakutskin ”Slushissa”,
ja viesti näytti uppoavan yleisöön, jossa oli paljon yrittämistä miettiviä opiskelijanuoria. Viljakainen kehotti heitä ajattelemaan globaalisti ja varoitti palkkaamasta sukulaisia, mikä onkin Venäjällä aiheellinen neuvo.

Minulta Viljakainen toivoi, että kirjoittaisin siperialaisista startupeista.

”Äitini lukee juttujasi ja pelkää, että joudun täällä käymään ulkohuussissa 50 asteen pakkasessa”, hän sanoi.

No niin, kerrotaanpa sitten vähän toisenlaisesta Siperiasta.

Ensinnäkin, kaikki eivät käy Siperiassa ulkohuussissa. Suurin osa Jakutian maalaisista kyllä käy, mutta kaupungeissa on ihan vesivessat, ja onhan täällä meidänkin kylällä yhdessä paikassa, nimittäin koululla.

Sitten startupeihin, joita Siperiassa siis on. Ja niistä osa, aivan kuten Suomessakin, toimii pelialalla. Täällä Jakutiassa on esimerkiksi Ušnitskin veljekset, joiden pelit Seekers Notes ja Secret Society valloittavat maailmaa.

Eri puolille Siperiaa on perustettu teknologia­puistoja. Tänne Jakutskiin suun­nitellaan innovaatiopuisto Olonholandia. Olonho on jakuuttien kansalliseepos, joten jos suomalaisilla olisi jakuuttien itsetunto, Helsingissä voisi hyvin toimia Kalevalapuisto.

Millaisilla opeilla nuoret yrittäjät sitten aikovat saada Siperian nousuun?

Jakutskin ”Slushissa” palkittiin muun muassa hanke, jossa kaksi nuorta naista haluavat aloittaa kehittämiensä puusuoja-aineiden tuotannon. Toinen startup kehittää puhelimen sim-kortilla toimivaa kulkulupaa. Kolmannen takana on yliopiston grafeenilaboratorio, joka suunnittelee led-valaisimia.

Jakutia ei tosin tarvitse startupeja yhtä kipeästi kuin moni muu maa. Täällä maaperästä pursuaa öljyä, kaasua, timantteja, kultaa ja muuta arvokasta. Jakutsk on kallis kaupunki. Kun talvi kestää seitsemän kuukautta, lämmityskulut ovat valtavat. Ruoka ja tavarakin tuodaan kaukaa. Mutta miksi jopa poronkarvakengät maksavat täällä 500 euroa pari, vaikka poroja temmeltää Jakutiassa satoja tuhansia?

”Ne maksavat paljon, koska kaikki, mitä jakuutit tekevät, on kallista”, nauroi nuori jakuutti, historianopettaja.

Hänkin on nyt osapäiväinen startup -yrittäjä. Hän on näet alkanut järjestää jousipyssytaisteluita kauppakeskuksessa.

Siperian-vuotemme on puolivälissä,
joten on välitilinpäätöksen aika. Kuinka
hyviä siperialaisia meistä on tullut?

Lapset ovat olleet lujilla, kun ympärillä pölötetään kahta uutta kieltä, venäjää ja jakuuttia. Tokaluokkalaisemme on edistynyt venäjän kielessä mutta arkailee vielä puhua. Kielikylvetys ei olekaan ollut niin helppoa kuin etukäteen kuvittelin.

Koulunkäynti on ollut katkonaista: viimeksi opinahjo oli kolme viikkoa kiinni influenssa­epidemian takia. Joku asiantuntija ehkä osaisi kertoa, onko siinä järkeä – moni tuntui sairastuvan heti karanteenin jälkeen.

Pienemmät lapset käyvät päiväkodissa. Siellä jäljennetään piirroksia mallista, harjoitellaan marssimista, kisataan pituushypyssä
ja soitetaan kansallissoitin munniharppua. Lapsia on ryhmässä niin paljon, että itkevää lohdutetaan sanomalla, että ei saa itkeä.

Kyläyhteisössä olemme edelleen kummajaisia. Yksi nainen oli kertonut, että pelotamme häntä, koska hän ei tiedä, mitä meille voisi sanoa. Kukaan kyläläinen ei ole kutsunut kotiinsa, mutta ehkä he eivät vain halua
esiintyä tässä juttusarjassa.

Venäjän kielen taito ei täällä riitä, vaan pysyäkseen kärryillä olisi osattava jakuutin kieltä. Opiskelu on aloitettu, ja kerrankin suomesta on hyötyä, sillä kielioppi on samantapainen. Keskustelukin on kotoisan lakonista: kun kysytään mitä kuuluu, vastataan miehe suoh – ei mitään.

Alkeellisista oloista ja pakkasista olemme selvinneet hyvin. On ihanaa, kun ei tarvitse jännittää, onko huomenna pakkasta. On vielä pari kuukautta!

Vaimolleni ja minulle Siperia on opettanut uusia asioita itsestämme ja toisistamme. Mutta siitä ehkä
enemmän myöhemmin.
Tai sitten ei.

Ammatillisesti Siperia on tietysti taivas. Työ on vienyt minut esimerkiksi näyttelemään jäätynyttä zombieta elokuvaan ja tapaamaan Ko­reassa kloonattuja koiria. Nyt olen vuokrannut työhuoneen kunnantalolta. Sitä komistavat Venäjän ja Jakutian liput, ja seinältä tuijottavat valokuvista Vladimir Putin ja Jakutian johtaja Jegor Borisov, arvonimeltään Il Darhan
1600-luvun jakuuttipäällikön mukaan. Jo on kumma, jos työ ei suju.