Auto News Kimmo Pohjonen teki uuden aluevaltauksen: kamppailee nyt kirkkourkujen kanssa

Konsertti. Kimmo Pohjonen Ultra Organ Agricolan kirkossa ja Käpylän kirkossa – Kimmo Pohjonen urkuharmonikka ja laulu, Mikko Helenius urut ja laulu, Tuomas Norvio ääni­suunnittelu ja live-elektroniikka, Otso Vartiainen visuaalinen toteutus ja valot.

Haitarin vanhoista tavoistaan vapauttanut Kimmo Pohjonen on ehtinyt esiintyä muun muassa rumpalien, jousikvartettien ja maamoottorien kanssa – sekä balettitanssijoiden ja painijoiden. Mutta tämä on aivan uutta.

Kölnin filharmonian ehdottamassa ja tilaamassa teoksessa Ultra Organ Pohjonen yrittää löytää haitaristina ensi kertaa kosketuspintaa kirkkourkujen kanssa.

Kolmatta vuotta valmistellun teoksen kantaesitys on filharmonian kahden tuhannen paikan konserttisalissa vajaan kahden viikon kuluttua, keskiviikkona 15. maaliskuuta.

Pohjonen ja hänen ryhmänsä sai silti luvan testata teosta kahdessa maksuttomassa konsertissa, joista ensimmäinen oli viime viikon lauantaina Agricolan kirkossa, toinen perjantaina Käpylän kirkossa.

Pohjonen soittaa Ultra Organissa sitä samaa viisirivistä, jonka hän kytki verkkovirtaan jo vuonna 1996 ja josta hän on vähitellen muokannut luupeilla, kaiuilla, särkijöillä ja viiveillä yhden muusikon perkussiivisen ja psykedeelisen orkesterin.

Mutta nyt hän näppäilee sitä vain muodollisesti, sillä melkein kaikki teoksessa kuultavat harmonikan äänet ovat esiäänitettyjä, ja enimmäkseen Kölnin filharmonian konserttisalin uruista samplattuja. Saksan kantaesityksessä Pohjonen ja teoksen urkuri, kirkkomuusikko Mikko Helenius soittavatkin oikeastaan yhtä ja samaa urkua, toinen äänitettynä ja sähköisesti jälkikäsiteltynä, toinen äänittämättömänä.

Monimutkainen tekninen työprosessi ei ole silti 70-minuuttisen elektroakustisen teoksen pääasia – eivätkä edes urut siinä ominaislaadussa, jossa ensi alkuun saattaisi olettaa.

Pohjosella on taipumusta paisutteluun ja minimalistiseen mahtipontisuuteen, mutta Ultra Organissa hän ei ota soittimista irti läheskään kaikkia tehoja. Moniosainen ja monien dramaattisten taitteiden teos on musiikillisesti ja rakenteellisesti hänen monipuolisimpiaan – ja ehkä ajan myötä jopa yksi tähänastisista pääteoksista.

Maallisen harmonikan ja kirkkourkujen kamppailua ”kuvittava” Ultra Organ sisältää toki monia tunnistettavia element­tejä Pohjosen aiemmista elektroakustisista teoksista, mutta uudelleen järjestettynä.

Toisella kuuntelukerralla erityisen vaikuttavia musiikillisesti olivat edelleen ne osuudet, joissa Pohjola rikkoi eniten tapojaan, toisaalta soittaen hillitysti ja hyvin vähän sekä toisaalta heittäytyen häpeilemättömän romanttiseksi.

Tuomas Norvion live-elektroniikalla ja Otso Vartiaisen ­valoilla tehostetun Ultra Organin järisyttävimmät kohtaukset olivat silti sitä tutuinta ritualistista ja shamanistista Pohjolaa. Sitä puolta edustivat ennen kaikkea alkupuolen mörisevä, kirkkojen rakenteissa resonoinut lähes deathmetallinen urkumessu sekä loppupuolen hurja sanaton ja soittimeton saarna.

Siinä roolihahmonsa sisäisiä ristiriitaisia ääniä kuvittanut Pohjonen ikään kuin astui ulos teoksesta sekä siitä sanattomasta sopimuksesta jonka me – yleisö, esiintyjä – olimme tehneet keskenämme.

Se oli todella ultraa ja todella orgaanista, ja kokonaan ilman urkuja.