Auto News Kasmir joutui radioissakin soittokieltoon – ”Kun pöly on laskeutunut, katsotaan tilanne uudestaan”

Muusikko Kasmirin ura on joutunut vahvaan vastatuuleen. Aiemmin viikolla kerrottiin, että muusikko oli pudotettu pois Tanssii tähtien kanssa -ohjelman esiintyjistä. Nyt myös radiokanavat ovat vähentäneet hänen laulujensa soittamista.

Esimerkiksi Nelonen Media on lopettanut kokonaan Kasmirin kappaleiden soittamisen Loop-kanavalla, Suomipopissa, Radio Aallossa sekä Metro FM:llä. Asiasta ensimmäisenä kertoneen Ylen mukaan Kasmir on joutunut soittokieltoon myös verorahoitteisella YleX-kanavalla.

”Ratkaisu on väliaikainen”, sanoo musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilä Nelonen Medialta Helsingin Sanomien tiedustellessa asiasta.

Koivusipilä vastaa kaikista musiikkiohjelmista Nelonen Medialla ja yhtiön radiokanavissa. Soittokiellon syy on Koivusipilän mukaan Kasmiriin liittyvä ”negatiivinen uutisointi”.

”Negatiivista uutisointia on niin paljon emmekä halua sotkea meidän brändejä siihen. Tämä ei ole mikään kannanotto Kasmiria tai hänen musiikkiaan kohtaan”, musiikkipäällikkö perustelee.

Taustalla ovat alkuviikon uutiset, joissa on kerrottu tv-juontaja Axl Smithin saamista rikostuomioista muun muassa salakatselusta, yksityiselämää loukkaavasta tiedon välittämisestä sekä kunnianloukkauksesta. Ennen tuomiota ja rikosepäilyjä Smith toimi vuosia The Voice of Finland -ohjelman juontajana tv-kanava Nelosella.

Myös Kasmir eli Tuomas Kirjonen on liittynyt Smithin seksivideoihin ja niistä kertoneisiin uutisiin. Salakuvauksen kohteina oli 29 nuorta naista. Axl Smith oli lähettänyt ottamiaan kuvia ja videoita WhatsApp-viestisovelluksen kautta viisihenkiselle ryhmälle, johon Kasmirkin kuului. Viestiryhmään kuului myös musiikkituottaja Hank Solo.

Tuomion jälkeen Kasmir on pahoitellut tapahtunutta ja pyytänyt anteeksi. Kasmiria ei ole tuomittu mistään rikoksesta tässä yhteydessä.

”Ei ole. Tämä ei ole kannanotto hänen tekemisiinsä eikä tekemättä jättämisiin. Tässä on kyse uutisista, kyse ei ole musiikillisesta linjauksesta”, musiikkipäällikkö Koivusipilä sanoo.

Mikä on mainostajien rooli Kasmirin päätymisessä soittokieltoon?

”Sitähän tässä suojellaan ja ennakoidaan. Että ei tule sitä tilannetta, että joudutaan selittämään tätä mainostajille” , Koivusipilä sanoo.

”Kun pöly on laskeutunut, katsotaan tilanne uudestaan.”

Ylen mukaan Kasmirin musiikkia ei tällä hetkellä kuulla myöskään YleX-kanavalta. HS tavoitti YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakasen, mutta Hakanen halusi kommentoida asiaa myöhemmin.

Ylelle Hakanen sanoi aiemmin, että Kasmirin soittamatta jättämisellä haetaan radiokanavan toimittajille ja juontajille työrauhaa.

”Keskustelu tapauksen ympärillä on tulehtunutta. Asia herättää yleisössä nyt niin paljon suuria tunteita, että se vie fokusta pois toimittajien ja juontajien työltä. Tällä päätöksellä otamme etäisyyttä asiaan”, Hakanen sanoo Ylen uutisessa.

Kaikkialta Kasmiria ei kuitenkaan ole siivottu. Tv-kanava Nelonen aikoo esittää maanantaina jakson Hauskat kotivideot -ohjelmaa. Jakson vieraana on Kasmir. Kanavajohtaja Ville Toivonen Neloselta sanoo, että jakson esittämistä on pohdittu siinä, missä kaikkea kanavan ohjelmia pohditaan.

”Kasmir esiintyy kotivideoiden maanantain jaksossa vaihtuvana vieraana eikä ohjelman esittämisen suhteen ole tehty muuta ratkaisua. Jaksot on etukäteen nauhoitettu”, kanavajohtaja Toivonen sanoo.

Myöskään useita suomalaisia radiokanavia pyörittävä Bauer Media ei ole asettanut Kasmiria minkäänlaiseen soittokieltoon, kertoo yhtiön sisältöjohtaja Hermanni Seppälä HS:lle.

Bauer Median radiokanaviin kuuluvat Nova, Iskelmäradio, Kiss sekä SuomiRock.

”En kyllä usko, että Kasmiria soitetaan meillä juuri muutenkaan. Häneltä ei ole tullut uutta tuotantoa”, sisältöjohtaja Seppälä sanoo.

Musiikkipäällikkö Koivusipilä kertoo, että Nelonen Media ei ole saanut Kasmirin soittamisesta palautetta kuulijoilta eikä mainostajilta.

Kasmir ei ole ainoa artisti, joka on Nelosen radiokanavilla soittokiellossa. Koivusipilän mukaan Tero Vaaran tuotanto on ollut ”bännättynä” jo muutaman vuoden.

”Syynä ovat olleet hänen räväkät maahanmuuttokommentit. Kielto tehtiin silloinkin väliaikaiseksi. Tero Vaaraa voisi tällä hetkellä jo soittaa, mutta yleisöllä ei kuulijatutkimusten mukaan selvästikään ole tällä hetkellä kuulla häntä”, Koivusipilä sanoo.

Helsingin Sanomat, Nelonen ja Nelonen Median radiot kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.