Auto News Huomiota herättäneen asuntorahaston tulos pieneni selvästi – syynä asuntojen hintojen heikko kasvu

Suomen ensimmäisen asuntosijoitusrahaston Oravan vuoden 2016 tulos heikkeni selvästi edellisvuotisesta. Vuonna 2010 perustetun yhtiön liiketulos supistui erityisesti vuoden viimeisen neljänneksen aikana.

Tulos oli odotettu, sillä rahasto antoi tulosvaroituksen helmikuun alussa.

Rahaston liiketulos supistui viime vuonna 4,6 miljoonaan euroon edeltäneen vuoden 9,7 miljoonasta. Samaan aikaan liikevaihto putosi 17,5 miljoonasta 13,9 miljoonaan.

Loka–joulukuussa liiketulos oli vain 200 000 euroa, mikä on kymmenesosa vuoden 2015 tuloksesta.

Kuluvana vuonna Orava uskoo tuloksen asettuvan 2–5 miljoonaan euroon. Yhtiön hallitus esittää, että vuonna 2017 maksettava osinko on 0,12 euroa osakkeelta.

Syynä heikkoon tulokseen on rahaston tilinpäätöstiedotteen mukaan vaisu asuntojen hintakehitys ja se, ettei rahasto ole pystynyt kasvamaan samaan malliin kuin alkuvuosinaan.

Alkuvuosinaan rahasto kasvoi, sillä sen omistamien asuntojen potentiaalinen arvonnousu laskettiin mukaan tulokseen, vaikkei voittoja ollut vielä realisoitu. Kyse oli siis laskennallisista voitoista, joita ei enää ole tullut, kun asuntojen hinnannousu on tasaantunut. Tapa laskea arvonnousu liiketulokseen on herättänyt paljon keskustelua.

Viime vuonna rahaston omistamien asuntojen käypien arvojen muutos jäi 0,2 prosenttiin. Viimeisen neljänneksen aikana asuntosalkun arvo laski 0,2 prosenttia.

Lisäksi rahasto ei ole voinut enää kasvattaa kiinteistösalkkuaan vanhaan malliin, sillä se ei enää ole pystynyt järjestämään ostoihin rahoitusta kannattavilla ehdoilla.